Myyntistailausta

myyntistailaus

Myyntistailaus käsitteenä on asia joka jakaa kovastikin mielipiteitä. Toisten mielestä se on turhaa ja ostajaa huijaavaa toimintaa. Toiset taas vannovat kovastikin sen nimeen.

Mielestäni hyvää myyntistailausta on asunnon täyden potentiaalin osoittaminen ostotilanteessa sitä katsomaan tulleille. Stailausta kannattaa tehdä maltilla ja ajatuksen kanssa olennaiseen keskittyen. Nopeasti ja halvalla tehty myyntiremppa kuitenkin usein myös näyttää siltä.

Tilan parhaita puolia kannattaa korostaa ja huonompia häivyttää. Lähes jokaisen (supersiistiä minimalistia lukuunottamatta) kodista löytyy pieniä ongelmakohtia. Ovat ne sitten tavarakasoja portaiden alla, repsottavia listoja tai jotain muuta pientä ongelmaa, johon oma silmä on jo aikaa sitten tottunut.

Totuus on kuitenkin että asunnon osto on ensisijaisesti tunneasia, ja pienikin epäkohta voi muuttaa sinällään kivan asunnon luotaantyöntäväksi.

before

Esimerkkinä helsinkiläisen omakotitalon myyntistailattu olohuone, jossa lähtötilanteessa (ylempi kuva) toinen sohvista oli sijoitettuna tupamaisen tilan keskelle näin vaikeuttaen kulkemista keittiön ja olohuoneen välillä, ja samalla tehden tilasta pienemmän ja ahtaamman oloisen. Myös jättikokoinen tv seisoi päätyikkunan edessä ja blokkasi kokonaan sen tuoman valon.

Siirsimme ison television viereiselle seinustalle ja pienemmän sohvan sen paikalle ikkunan eteen. Näin pienellä muutoksella muuten pinnoiltaan hyväkuntoinen tila saatiin toimivammaksi ja valoisammaksi. Tupa aukenee nyt olkkarista keittiöön asti avonaisena ilman hankalasti väisteltäviä kalusteita. Omistajan aiemmin hankkimien neutraalisävyisten maton ja tyynyjen seuraksi bongasin vielä yläkerrasta puuarkun, josta saimme kivan sohvapöydän tilaan. Myös keittiön verho on tarkoitus vielä vaihtaa neutraalimmaksi.

myyntistailaus

Ennen näyttöä kannattaa vielä pestä ikkunat ja nostaa kaihtimet ylös, jotta kaikki mahdollinen valoisuus kauniine maisemineen saadaan sisälle. Myös pieni vihreys kukkien/yrttien/hedelmävadin muodossa raikastaa ja luo lisää kodikkuutta.

Muistilista ennen asunnon myyntiä:

  1. SIIVOA….tärkein ja kaikista edullisin tehtävistä! Eli kaikki pinnat jynssätään puhtaiksi ja kiiltäviksi. Muista ikkunat!
  2. KARSI….raivaa tavarakasat piiloon ja luovu ylimääräisistä tavaroistasi. Tämä helpottaa myös myöhemmin pakkausta ja uuteen kotiin muuttoa. Myös esim lasten lelut sekä harrastustarvikkeet kannattaa siivota osittain syrjään näyttöjen ajaksi.
  3. Niiden pienten epäkohtien korjailu (repsottavat nurkat, puuttuva vedin, palanut lamppu…jne)
  4. Maalaus joissain tapauksissa, jos pinnat ovat kovin kuluneen näköiset. Kannattaa valita neutraali värisävy (huom. maalarinvalkoinen on melko kylmä sävy)
  5. Mieti miten voisit kalusteiden uudelleensijoittelulla saada lisää avaruutta tilaan.
  6. Tekstiilien ja huoneen värisävyjen yhtenäistäminen. Valitse muutama yhteensopiva sävy mattoihin, verhoihin ja muihin tekstiileihin. Esim. muutama muhkea oikeansävyinen tyyny sohvalla tekee ihmeitä koko huoneelle!
  7. Ennen esittelyä vielä kaikki kaihtimet ylös ja verhot sivuun, tasot tyhjiksi sekä kunnollinen tuuletus.
Ja stailausapua ammattilaiselta kannattaa pyytää, jos tarvetta on. Usein jo pienelläkin konsultoinnilla saadaan myyvempi lopputulos! 🙂

6 kommenttia artikkeliin ”Myyntistailausta

  1. Ira sanoo:

    Totta! Myyntistailaus jakaa mielipiteitä. Teen sitä työkseni ja tykkään siitä. Kiva blogi sinulla ja tärkeä postaus! Kyllä stailaus vaikuttaa ostajaan positiivisesti…

    • BohemeInterior sanoo:

      Totta Emilia, se kyllä kannattaa. Myös omat kaksi stailattua asuntoani myytiin ennen ekaa näyttöä ja samoin viime kuussa stailaamani toisen asiakkaan yksiö 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s