OLOHUONE PIRISTYY PIENIN KEINOIN

Boheme Interior, sisustussuunnittelu Helsinki, sisustus, olohuone, home decor, living room, boheme

SISUSTA KOTIIN KESÄTUNNELMAA

Olohuone sai kaipaamansa piristysruiskeen, kun nappasin Ikean reissulla sieltä mukaani ihanan matalan, kevyen näköisen ja edullisen Svärtan- tarjotinpöydän. Rakastan meidän vanhaa antiikkiarkkuamme joka on kulkenut vuosikausia kodista toiseen, mutta sen massiivius sohvapöytänä keskellä huonetta alkoi kyllästyttämään. Se siirtyikin tv:n mukana eri seinustalle, ja pääsi tasoksi telkan alle. Arkun punertava sävy sopii hyvin tummaan tapettiseinään.
Ja tiedoksi, että kuvasin huoneen jo ennen helteitä viime viikolla, joten lampaantaljatkin on jo siirretty varastoon odottamaan syksyn kylmempiä päiviä 😉

Lisäsin kevyemmän huovan sohvalle ja muutaman uuden tyynynpäällisen, sekä sinisävyiset kesäverhot ikkunaan. Nyt olohuone tuntuu paljon avarammalta ja ihanan uudelta!

NÄILLÄ VINKEILLÄ LUOT UUTTA ILMETTÄ OMAAN KOTIISI PIKKURAHALLA:

  • Leikittele huonekalujen sijoittelulla ja kokeile rohkeasti eri järjestystä. Siirrä vaihteeksi sohva eri seinälle ja kokoa nojatuolit intiimisti ympärille.
  • Kaiva esille vaaleammat ja kesäisemmät tekstiilit. Vaihtele verhoja, mattoja ja sohvatyynyjä saadaksesi uutta ilmettä helposti. Jo pari vaaleampaa tyynyä tuo heti raikkautta koko sisustukseen.
  • Uusi sohvapöytä piristää, mutta aina ei tarvitse hankkia uutta. Vanhakin pöytä saa uuden ilmeen maalaamalla. Tai käy läpi varastosi, ja tuo vaihteeksi sohvapöydäksi vaikkapa vanha penkki, matkalaukku, ulkokaluste tai koripöytä. Luovuus kunniaan!
  • Ja muistathan että siivous ja turhan tavaran raivaus ovat halvimpia ja tehokkaimpia sisustuskeinoja!

Boheme Interior, sisustussuunnittelu Helsinki, sisustus, olohuone, home decor, living room, boheme

Boheme Interior, sisustussuunnittelu Helsinki, sisustus, olohuone, home decor, living room, boheme

Boheme Interior, sisustussuunnittelu Helsinki, sisustus, olohuone, home decor, living room, boheme

 

Boheme Interior, sisustussuunnittelu Helsinki, sisustus, olohuone, home decor, living room, boheme

Boheme Interior, sisustussuunnittelu Helsinki, sisustus, olohuone, home decor, living room, boheme

SISUSTUSTA YKSIÖÖN

Yksiön sisustus/ / Boheme Interior sisustus verkkokauppa + sisustussuunnittelu Helsinki

Syksyisen aurinkoista maanantaita!

Perheen oman ison huoneiston viereinen, ja lähinnä ”vieraskäyttöön” hankittu yksiö oli kipeästi avun tarpeessa.
Kuluneet pinnat kaipasivat freesausta ja kalustuksesta haluttiin selkeän kodikas. Remontissa seinäpinnat maalattiin ja lattia uusittiin kauniin vaaleaksi. Lähes kaikki kalusteet löytyivät kätevästi omasta takaa, ja pääsinkin valitsemaan niistä pieneen asuntoon sopivimmat. Sisustuksen lähtökohdaksi otettiin upea vanha vintage- matto, jonka ympärille muuta sisustusta ruvettiin kokoamaan.

Kuvissa näkyy vielä vähän keskeneräinen sisustus, johon varsinkin tekstiilejä, tauluja ja valaistusta on tarkoitus pikkuhiljaa lisäillä.
Tilaan tyyliltään sopivista tekstiileistä tein ylimmän kuvan moodboardin/ohjekartan, jota paljon matkustava perhe voi käyttää ”kauppalistana” seuraavalla reissullansa!
(ps. moodboardin ihanat tyynyt ovat Etsyn parhaimmistoa)

Yksiön sisustus/ / Boheme Interior sisustus verkkokauppa + sisustussuunnittelu Helsinki

Yksiön sisustus/ / Boheme Interior sisustus verkkokauppa + sisustussuunnittelu Helsinki

Yksiön sisustus/ / Boheme Interior sisustus verkkokauppa + sisustussuunnittelu Helsinki

TUOLITUUNAUS / D.I.Y.

DIY / Boheme Interior sisustus verkkokauppa + sisustussuunnittelu Helsinki

AURINKOISTA TIISTAITA!

Raikkaassa ja todella kylmässä syysilmassa ulkoilun lisäksi täällä on tehty pientä tuunausta lähipäivinä (ikea-hack). Ensimmäisenä esittelyvuoroon pääsee pikkumiehen kulahtanut juniortuoli.
Alunperin valkoinen Ikean Ingolf- tuoli on kulkenut mukana jo vuosia, ja molemmat pojat ovat siinä istuneet.

Maalipinta oli hurjassa kunnossa (ja koska kotoa löytyi sopivasti pieni purkki Tikkurilan Helmi- kalustemaalia ihanassa oranssissa sävyssä S 405/ Inka) toimeen päästiin ryhtymään saman tien!
Pyörittelin vielä jalkalaudan ympärille paksua ja mukavan rouheaa juuttinyöriä.

Nyt kelpaa pienemmän istua tuolissaan….no ainakin sen aikaa, kun siihen vielä mahtuu!!
Iloista päivää! 🙂

DIY / Boheme Interior sisustus verkkokauppa + sisustussuunnittelu Helsinki

DIY / Boheme Interior sisustus verkkokauppa + sisustussuunnittelu Helsinki

Tapettia seinään

Sunnuntai- illan rauhaa.

Innostuin tuossa pari viikkoa sitten tapetoimaan yhden makkarin seinistä aiemmin keväällä hankkimallani Ikea Brakig- tapetilla. Ostin silloin yhden rullan asiakkaalleni värimalliksi, ja hain vielä toisen rullan varoiksi….ja hyvä näin, yksi rulla olisikin varmasti jäänyt käyttämättä.

Ja koska tapetointi-into tuli ihan varoittamatta eräänä valoisana maanantaina puolitoista tuntia ennen kuopuksen päiväkodista noutoa, tapetointi piti sitten suorittaa PUOLESSATOISTA TUNNISSA! Tuli henk.koht enkat, mutta hyvin on seinässä pysynyt, ja kohdistukset suht hyvin kohdillaan. Ja seinän hinnaksi tuli huikeat 25,90€ (sisältäen kaksi rullaa tapettia ja liisterin) 😀

Boheme Interior blog Boheme Interior blog

Nyt kaiken kiireen keskellä jahkailen DIY- sängynpäätyni kohtaloa/ jatkojalostusta sekä tekstiilien ja taulujen valintoja. Noh mikäpä tässä kiire valmiissa maailmassa – ainakin on tapetti nyt seinässä!

Ihanaa viikkoa!

nimmari1

Tää teki sängynpäädyn!

Hei,

Aurinkoisen päivän innoittamana päätin väkertää sängynpäädyn runkopatjalleni. Ja tää on todellakin maailman helpoin versio aiheesta!! Takaan sen!

Tarvikkeiksi riitti muinoin dyykkaamani vanerilevy, vanha sängynpeitto, kaapista löytynyt ihanan keväinen kangas ja niittipyssy. Ystävällinen naapurinsetä vielä sahasi levyn oikean kokoiseksi kahvipullapalkalla 🙂

Boheme Interior blog

Boheme Interior blogJa ei kun hommiin: Peitto lattialle, levy päälle,  niittiammuntaa -> päälliskangas seuraavaksi ja lisää niittiammuntaa tiukasti kangasta samalla venyttäen. Lopuksi vielä ”ruksit” nitojalla etupuolelle ja siinä se on. Meinasin ensin kiinnittää napit vielä ruksien päälle kuumaliimapyssyllä, mutta näyttävätkin niin kivoilta näinkin.

Ja koko työn kustannukset nolla euroa (no joo ne kahvipullat naapurille joku päivä…heh).

Boheme Interior blog

Boheme Interior blogLiiteristä tarttuu aina kukkia mukaan siellä käydessäni, tällä kertaa narsisseja.

Oikein ihanaa  loppuviikkoa!Boheme Interior blog

KEITTIÖREMPPA

Hei.

Nuorenparin pienen budjetin remontti raikasti ja toi uutta persoonallisuutta ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Ensimmäisenä käsittelyvuorossamme keittiö.

Vanha ja suht hyväkuntoinen keittiö (alin kuva) ei ollut käytännöllinen, eikä säilytystilaa tai laskutasoa ollut nimeksikään. Budjetti oli pieni ja mahdollisimman paljon vanhaa haluttiin säästää ja hyödyntää.

Toivelistalla oli

  1. lisää säilytystilaa ja laskutasoa
  2. paikka astianpesukoneelle
  3. persoonallisuutta ja kontrasteja, lempiväreinä valkoinen, ruskea ja teräs.

Vanhat hyväkuntoiset alakaapit säilytettiin (ylin kuva) ja yläpuolelle hankittiin Ikeasta edullisia valkoisia peruskaappeja koko seinän pituudelle. Mikroaaltouunikin saatiin hyllylle viemästä arvokasta työskentelytilaa.

Välitilat laatoitettiin ruskealla laatalla ja uusi massiivipuinen työtaso antaa hulppeasti työtilaa.

Lieden puoleisella seinustalla (kuva2) säilytettiin vanhat hyväkuntoiset ylä- ja alakaapit tiskialtaan ympärillä. Myös pesuallas ja hyvin toimiva liesi säilytettiin. Perälle hankittiin Ikeasta samaa perus alakaapistoa, saatiin paikka astianpesukoneelle, sekä päälle lisää laskutilaa. Myös liesituuletin uusittiin.

Boheme Interior blogRemppa onnistui hyvin ja kokkailusta pitävä pariskunta pääsi nauttimaan uudesta keittiöstään. Kustannuksetkin pysyivät kohtuullisina. Kaapit ja liesituuletin Ikean valikoimista ja työtaso Bauhaus. Välitilalaatat hankittiin edullisesti rautakaupan tarjouksesta.

Boheme Interior blog

Pyyhkeestä tuli taulu/ DIY

Ihanan aurinkoista – ei vielä syksyn tuntuista torstaita 🙂

Mistäkö huomaa tekevänsä pieniä ”löytöjä” kaupoista tavan takaa?? Se on silloin kun löytää jonkun tavaran mitä ei muista hankkineensa, mutta siinä se vaan on. Näin kävi tämän HM Home:n pyyhkeen kanssa…siinä se vaan oli. Ja niin oli myös sopivan kokoinen vanerinpalanen…ja niittipyssykin käden ulottuvilla, joten siitä tuli taulu 🙂

Tiedän kyllä että näitä ovat muutkin tehneet, eikä tämä itsellenikään ole eka keittiöpyyhe raameissa…mutta kivaltahan se näyttää… 😀

Diy – kitchen towel from H&M Home becomes an artwork, just by using a piece of wood and a staple gun 🙂

DIY/ Boheme Interior blog

DIY/ Boheme Interior blog

DIY/ Boheme Interior blog

Vielä ihanampaa auringonpaisteista viikonloppua odotellen,

nimmari

DIY liitutaulu eteiseen

Hetken mielijohteesta päätin maalata ison liitutaulun eteisen seinälle.

Tarvikkeet löytyivät omasta takaa eli liitutaulumaali, maalarinteippi rajaukseen, kontaktimuovia (josta mattoveitsellä leikkasin vapaalla kädellä kirjain- sabloonat) sekä valkoinen kalustemaali. Ja ei kun tuumasta toimeen! 😀
Boheme Interior

Boheme Interior

Tämänpäiväiseltä pikavisiitiltä Hobby Halliin löytyi vielä kiva ja värikäs puuvillainen matto, joka päätyi eteisen lattialle. Itärajan mummolasta  muistona saatu pikkujakkara vielä loppusilauksena.

Boheme Interior

DIY TREE

Kids/ Boheme Interior

Tarvikkeet:

+ jämäpurkki ruskeaa maalia runkoon

+ tapetinpaloja lehtiin ja lintusiin

+ liisteriä

+ oranssiksi kuultokäsitelty linnunpönttö

+ rutkasti kokeilunhalua

———————————————————

= KIVA JA VÄRIKÄS PUU LASTENHUONEESEEN 😀

( Ympärille vielä muuta pientä kivaa oranssin ja limen sävyissä – ja kyllä lähtee!! )

Piristysruiske pikkumakkariin

Boheme Interior Boheme Interior Boheme InteriorPieni ja vaalea makuuhuone ”piristys-stailattiin” edullisesti käyttäen kodista jo löytyviä tekstiilejä ja valaisimia. Tarjouksesta hamstrattuja kehyksiä löytyi laatikollinen varastosta. Niihin tulostettiin hauskoja kuvia ja tekstejä mm. Pinterestin kansiostani

Ellokselta löytyi värikäs tyynynpäällinen vanhoja värittömämpiä raikastamaan ja valaisimet siirrettiin olohuoneen puolelta.

Jyskin (kympin!!) kukkapöydästä tehtiin pieneen tilaan sopiva yöpöytä maalaamalla se liitutaulumaalilla mustaksi….ja vain nuppi puuttuu 😀